Maailman lopulla
Ikuisen kärsimyksen rotkon reunalla
Luciferin silmän loisteessa

Tulenlieskat nuolevat itse aikaa vanhempia kivisiä muotoja
Lohkareiden terävät reunat repivät lihaani
Kuollut, kuihtunut maa juo ahnaasti vertani
Loputtomien tuskan virtojen ujeltaessa yllä

Kosmisen kirkon tornista, katselen näitä jäätyviä maita
Muinaisen tuulen henkäykset, lausuvat kunniaa Herralle valon ja varjon

Yötaivaalla tähdet säteilevät, muodostaen kaavoja, uuden ajan nousulle
Planeettojen keskittyessä, avautuu polku, yli vanhan ja voitetun

Kun katselen

Timanttinen kruunu, päässä merten syvyyksien käärmeen
Virtojen päässä portaali taivaan palatseihin

Oi, Valonkantaja
Oi, Lucifer

Kolme kertaa lyö tuomiopäivän kello, auringon pimentyessä, kolmasti pimeyden kuun nielaistessa
Lyö kello myös viimeisen hiljaisen sointunsa uude

Kätkettynä hiljaisuuden syvimpään, silti näkyen jokaisessa muodossa
Universaalit kaavat, maagiset säteet

Muinaisten raunioille, entisten alttareille
Matkaan omaan kaikkeuteni

Vuosituhansien kahleita katkon, Luciferin miekan avulla
Pimeyden valo täyttää itseni
Ikuiset