Ensimmäinen Saattaja

Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaan
seinänvierustalle jäämme varjoon lepäämään
matka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältä
kuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan

Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviä
jolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänä
välissä on myrskyävät meret, vuoret aaltojen
vaahtopärskeet, kangastukset, hetket hulluuden

Moni syöksyi kohtaloonsa
moni seisoviltaan sortui
moni väsyi, luovutti
ne jatkoi, jotka kesti

Jos sattumaa on kaikki monin mutkineen
jos kulkueemme houkan houre on
ei siinä syytä jäädä oottaan eteiseen
vaan aihe kunnon kilpataistelon
iltapäivän auringossa vuoret siintää hopeaa
laaksot kultaa kimaltaa ja joki helisee
vaipuu kevyt kätesi ja muisti vaeltaa
yli kaiken annetun, palasi hurjaa maailmaa

Moni syöksyi kohtaloonsa...
moni väsyi, luovutti
ne jatkoi, jotka kesti