tuuli ajaa edelläni
lunta pitkin teitä
katuvalot ei pala vieläkään
jos koillisesta kajastaa
kuljen aina kohti pohjolaa
missä kylmyys kansoittaa
taivaan astiaa

aamutähti, valontuoja
anna minulle anteeks

ta suonissaan
kunnes se palaa

äänten ajamat

yö on kylmä kuin ihmisen syli
tiet vievät pimeään
elämänmittaiset tiet
kuinka paljon voi luovuttaa
silti tunnistaa itsensä

sana

r>pimeässä kuka vain on sinä
sinä kuka vain
pelkäävät omaa nimeään
aurinkojen kiertoa
toisen kätensä viisautta
eläime

ei vallankumouksesi hedelmät
pitele käsistäsi enää tiukasti
esineet liikkuu kun ei katsele
nauruun vääntyy manan suu
alhaalla holvissa henget rukoilee
kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa
vielä saatan sinuun katsoa
kahden maailman

an tähän kauneuden
su

makaan hiekalla
nuotiotulen valossa
tähtien alla
ajattelen aikaa
... ja aivosähköä
nuotiotulen valossa
eräällä rannalla
muistan äänesi
muistan kai

br>sinun vittujesi hiljaiset luolat
liha uhmaa aikaa
... ja aivosähköä
nuotiotulen valosta
e

"haluan suurelta pedolta voimaa
haluan sarvipään taltuttaa
haluan taistella härkää vastaan
haluan valtaa verestä sen"

katselen sinua

taistella härkää vastaan
haluan valtaa verestä sen"

katselen sinua
niinkuin karhu keväällä
kuinka sinä pyörit
nahoiss

älä ole suruissasi, älä enää niin
vihainen
vaikka puut ja tuulet vaihtui esikaupunkien rumuuteen
lapset laatikoilla
räät nenässä ja nenät
jäässä
harmaan kaikki voimat kiertyy tiukalle tukahduttamaan

milloin viimeksi nauroit, milloin viimeksi halusit satuttaa
mie

siinä unessa valvoin
ja minulla oli hopeinen haarniska
seisoin varjona vuorella
auringon kirkkaus otsallani

ja maa oli uusi ja valmis

siinä unessa lensin
haukkana lumisten vuorien ylitse
sydän tulvillaan kipua
jota juuri hylätty tuntee

ja maa oli vanha j

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan

askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin yksi

paratiisin pienimmätkin pikkupovet ja partasuut
pitää vähänä vaivattua, vaivattua,
valittanutta

riisu tyttö riipputissi, poika munalta muinainen
hiessä keitä kehokarvat, onni tahko elon turusta

ihmiselon iilimitta, kasteena kuva

i poronkusta, poronkustapa hyvinkin</

rakkaus kovettuu ennen pitkää
joukoksi tyhjiä sanoja
rakkaus haalenee iltapäivään
tulee täyteen pieniä reikiä
rakkaus kävelee kaupan takaa
täydet muovipussit kourissaan
rakkaus raahaa imuria
yli kuluneitten kynnysten

minä katson syvään kuiluun
toiveiden jako

Mistä ne lauloivat
Mistä ne kertoivat
Varastivat yösi
Ja varastivat päiväsi
Joskus tunsin kasvosi
Joskus soitin kieliäsi
Joskus ehkä puhuin
Sanoja ikuisuudesta
Yön aavat notkuu märkää
Valevirstat väsyttää
Kuka ihmisten kuningas
On tunteidensa valtias

eilen kruunua oksista punoin
heitin mereen, en laskenut päähäni
kirjassa kerrottiin vanhan ystävän
kuolleen kesken matkaa
nämä päivät on lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät
silti tai juuri siksi tunnen että jokin kasvaa

nyt tarinat huuhtoutuvat mereen virran mukana
se tuo s

tuulien reitit laskin otin sateista selvän
aavistelin lämpötilat ilmanpaineet mittasin
auringonnousun ajat opettelin lehdestä
aloin harjoitella kiviinpiirtämistä
puut ei vielä varise pihan lätäköt ei mene riitteeseen
tutkin iltamyöhään hiljaisia kirjoja

(mitä tehtiin su

Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaan
seinänvierustalle jäämme varjoon lepäämään
matka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältä
kuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan

Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviä
jolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänä
välissä on

öisin veistän lihasta siltaa
todelliseen maailmaan
pidän elämästä kiinni
niinkuin se olisi minun

katson yöllä peiliin
hän tuijottaa minua silmiin
meilt

le tuhoksi
pahaksi enteeksi
miekaksi lapsen käteen

yö on tehty teräksestä
tuuli jäästä ja piik

hulluuden käytävä
hiki, kyllästyminen
rikkinäinen iho
raivo, kauhu itseä kohtaan
petos, epäilys näkee
rakastavaiset
jotka vihaa toisiaan
sormet turpoaa
suusta valuu sinistä hiekkaa
(se ei tarkoita mitään)
maailma o

a
huorien jumala
kumara hum

siihen me pysähdyimme
suuren joen rantaan
siihen jäimme, katselimme
rake

lähelle paratiisia
kaupungin kuninkaan hallita

minä olin unohtanut sen

Monet viettää elämäänsä murskautuen hiljaa
Hei hei heleijaa, hei heileijaa hei
Monet kulkee tietään tuntematta kipuaan

Minä lasken elämäni silkan typeryyden huomaan
Minä katson kiittäneeni jo kyllin korkeaa

Kun jumala tulee ei fysiikka kestä

Monet katsoo maailmaa ku

pidä minua istuimena
pidä minua metsästäjänä
pidä laulunkirjaajana
loitsupirun sihteerinä
pitele minun luitani
kun olen rikkonut sinua vastaan
nosta minut tuulta vasten
kun kohta alat palella

hellyys on kynsi iholla lempeys on kasa

ysy suunnat tuulilta

minä tiedän kaiken
niinkuin vanhojen Jumala
niinkuin se köysi,
jolla meidät on sidottu
armoa ei ole
on työ ja kuolema
on itku ja hammasten k

tsat niin matalat
ettei veri mahdu päähän
elämä on leikki elämä tappaa
sanojen tiellä tyhjää
tyhjää hullujen